maanantai 20. maaliskuuta 2017

Enonselkä pysynyt kuorevaltaisena

Enonselän koetroolauksen saalista 29. kesäkuuta 2016. Kuva: Mika Vinni.

Välillä jo lähes kadoksissa ollut Enonselän kuorekanta kasvoi poikkeuksellisen suureksi kesällä 2015 ja vuosi sitten ihmettelin tilannetta kirjoituksessani. Kuoreella on suuri merkitys Enonselän ulapan ravintoverkossa. Ylitiheä kanta voi syödä eläinplanktonin niin vähiin, että sinilevät pääsevät runsastumaan. Toisaalta kuore on tärkeä ravintokala petokaloille, etenkin kuhalle ja ahvenelle. Vuosi sitten oli vaikea ennustaa, miten kuorekannan kehitys jatkuu ja minkälaisia vaikutuksia ylitiheä kanta mahdollisesti aiheuttaa.

Enonselän kalastoseurantaa päästiin jatkamaan kesällä 2016. Kaikuluotaukset ja koetroolaukset tehtiin tuttuun tapaan kesä-heinäkuun vaihteessa ja elokuun lopulla. Aineistosta laskettiin ulapan kalamäärä ja lajijakauma. Harvoin ensimmäisten tulosten näkeminen on ollut niin jännittävää kuin viime kesänä. Mitä sitten saatiin selville?

Kuorebiomassa oli laskenut kesän 2015 huippuarvosta, mutta oli edelleen yli kaksinkertainen keskimääräiseen verrattuna, n. 90 kg hehtaarilla (kuva). Keskikesällä kuoreet olivat selvästi normaalia laihempia, mikä viittasi liian tiheään kantaan ravintoresursseihin nähden. Ylitiheä kuorekanta aiheutti sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia Enonselän ravintoverkossa. Yksi selvimmistä positiivista vaikutuksista oli se, että kuoreilla herkutelleet ulapan ahvenet olivat selvästi lihavampia kuin aikaisemmin. Negatiivisista vaikutuksista merkittävin oli se, että ylitiheä kuorekanta oli todennäköisesti osasyyllinen viime kesän sinileväkukintoihin. 

Enonselän ulappa-alueen kuorebiomassan kehitys vuosina 2009-2016 elokuun loppupuolella tehtyjen kaikuluotausten ja koetroolausten perusteella. Vuonna 2010 ei tehty seurantaa.

Näyttää ilmeiseltä, että Enonselän tilan ja petokalakantojen tulevaisuus riippuu pitkälti kuorekannan kehityksestä. Kuorekanta taantuu lämpiminä ja voimistuu viileinä kesinä. Toisaalta viime kesän poikkeuksellisen laihat kuoreet viittaavat ympäristön kantokyvyn ylittymiseen. Ehkäpä viime kesinä havaittu n. 100 kg hehtaarilla on jo kuoreen maksimimäärä Enonselällä, eikä kanta voi enää runsastua. Toisaalta jo nykyinen kuorekantakin näyttää pahentavan sinileväongelmaa. Toiseen suuntaan, alaspäin, voi tapahtua suurikin muutos ja vieläpä todella nopeasti.

Hellekesä voi romahduttaa kuorekannan kuukaudessa. Tämäkään ei kuitenkaan olisi kovin hyvä vaihtoehto, koska tällöin ulapan petokalojen ravintotilanne heikkenisi ratkaisevasti. Lisäksi pidempään jatkuva, muutaman peräkkäisen hellekesän aiheuttama kuorekato saattaisi johtaa särkikalojen runsastumiseen ulapalla. Särkikalojen kansoittama ulappa olisi Enonselän tilan kannalta vielä huonompi vaihtoehto kuin tiheä kuorekanta, kuten 1980-luvulla nähtiin. Esimerkiksi särki syö ulapalla ollessaan miltei yksinomaan levää syöviä vesikirppuja, kun kuore käyttää ulapan ravintovaroja huomattavasti monipuolisemmin. Särkikalat eivät myöskään ole petokaloille niin hyvää ravintoa kuin kuore. 

Järven tilan kannalta paras vaihtoehto olisi se, että ulappa pysyisi kuorevaltaisena mutta petokalakannat olisivat niin vahvat, että poikkeuksellisen runsaat kuorevuosiluokat katoaisivat nopeasti petokalojen suihin. Vahvat ja myös suurikokoisia yksilöitä sisältävät petokalakannat pienentäisivät lisäksi särkikalojen runsastumisen riskiä mahdollisen kuorekadon aikaan. Koska tärkein petokalakantoja säätelevä tekijä on kalastus, kaikki Enonselällä kalastavat voivat omalla panoksellaan vaikuttaa järven tilan kehitykseen. Enonselälle asetettujen kalastusrajoitusten ja suositusten noudattaminen onkin erinomaista järven hoitotyötä!

Tutustuthan myös raporttiin Vesijärven Enonselän ulapan kalayhteisö kesällä 2016.

kirjoittaja:
Tommi Malinen, tutkija, Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos/akvaattiset tieteet

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Pienin askelin kohti suurempia vesitekoja

Työnäytökset kiinnostavat rantojen kunnostamista pohtivia. Rannat kuntoon lähes 50 tapahtumaa kokosi yli 1 000 osallistujaa (Kuva: Terhi Ajosenpää).

Asukkailla ja maanomistajilla on mielenkiintoa ja tahtoa kunnostaa rantoja, mutta usein puuttuu tietoa, kuinka lähteä liikkeellä ja puuttuu myös hyviä esimerkkejä. Maa- ja kotitalousnaisten Rannat kuntoon -hankkeessa huomattiin, että vesien hoitoon kannattaa lähteä pienin askelin. Pienet hankkeet on helppo toteuttaa ja epäonnistumisen riski on usein myös vähäisempi. Ne johtavat usein myös suurempiin hankkeisiin, kun innostus kunnostamiseen kasvaa, joilla on jo suurempi merkitys vesistöjen tilaan.

Rannat kuntoon -hankkeessa toteutettiin kuudella alueella erilaisia rantojen kunnostamisen pilotteja. Kohteista kaksi oli merenrantaa, yksi joenrantaa ja kolme järvenrantaa. Reilun vuoden aikana piloteista syntyi seitsemän alueellista muuta rantojen hoidon hankehakemusta.

Kunnostuspilottien kokemukset koottiin toimintamalliksi, jonka avulla rantojen kunnostusta voi suunnitella ja toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa. Kullakin pilottialueella oli omat erityiskysymyksensä, joista saatiin käytännönläheistä tietoa toimintamallin sisällön kehittämiseksi. Vaikka pilottialueet ja alueilla testatut menetelmät olivat erilaisia, kaikista nousi esille yhteisiä, rantojen kunnostusta estäviä ja hidastavia tekijöitä.

·       Tiedon löytäminen
Edelleenkään rantojen kunnostamisesta ei ole helppo löytää tietoa. Tieto on hajallaan ja sen sisältö ei välttämättä avaudu niille kiinnostuneille, joille vesistöjen hoito ja kunnostaminen ovat entuudestaan vieraita.
Viestintä vesistöjen tilasta on usein myös hyvin vedenlaatu-painotteista.
·       Rantojen maanomistusolot
Rantojen maanomistusolot ovat usein pirstaleisia ja monimuotoisia, mikä tekee rannan kunnostushankkeista usein haastavia ja yhteisten tavoitteiden saavuttaminen on joskus vaikeaa.
·       Rahoituksen saanti
Rahoituslähteitä on olemassa useita, mutta rahoitusmuodot ovat joskus vaikeasti löydettävissä ja eri rahoitusmuotojen käytettävyyden arviointi kohdekohtaisesti voi olla vaikeaa. Samassakin rahoituslähteestä, kuten maaseutuohjelmasta, myönnetään rahoitusta erilaisilla kriteereillä mm. kohteen sijainnista ja esimerkiksi toimintaryhmien erilaisista toimintaohjelmista riippuen.

Toimintamallin osaohjeita ovat Rannan kunnostamisen ABC, Vesistön kunnostushankkeiden rahoitus, Rannan perinnebiotoopit, Rannan rakenteet, Rantametsän hoito, Ruoppaus, Ruoppaus- ja kasvimassan hyötykäyttö, Suojavyöhykkeet ja kosteikot, Uimarannan ja uimapaikan kunnostaminen, Vesikasvillisuuden poisto, Vesistöntilan arviointi ja Vieraslajien torjunta. Ympäristöministeriö tuki työtä Raki-ohjelmasta.

Toimintamallia kannattaa hyödyntää ja sitä voi myös edelleen kommentoida. Kehitetään siitä yhdessä hyvä ja päivittyvä työkalu. Lue lisää täältä.

Leena Lahdenvesi-Korhonen

Kirjoittaja on Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n maaseutumaiseman ja luonnonhoidon kehitysjohtaja. Hän on toiminut aiemmin pitkään maisema-asiantuntijana Etelä-Savossa.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Planktondramatiikkaa järviekosysteemiteatterissa

Järven planktonyhteisössä dynaaminen tasapaino tarkoittaa jatkuvaa muutostilaa, jossa tapahtuu luovaa tuhoa ja uudelleenjärjestäytymistä yhä uudelleen ja uudelleen, valtaosin saman käsikirjoituksen mukaan. Järvialtaan ekosysteemiteatterissa eri lajien esiintulo, lisääntyminen, runsastuminen ja häviäminen toistuvat vaihtelevin vivahtein vuodesta toiseen saman kaavan mukaan.

Keväällä kasviplankton runsastuu ja alkukesällä sitä laiduntavat vesikirput ja muu eläinplankton seuraavat perässä. Vesijärven Enonselällä vesikirppujen runsaushuippu ajoittuu kesäkuun loppupuolelle. Silloin levien määrä romahtaa ja vesi kirkastuu. Kesällä 2016 näin ei kuitenkaan käynyt: vesikirppuja oli hyvin vähän silloin kun niitä piti olla paljon eikä levämäärien romahdusta tullutkaan. Pinnan alla velloi rihmamaisten sinilevien kattama spagettiannos, jota varsinkin suurikokoisten vesikirppujen oli paha niellä ja nekin, jotka olivat onnistuneet rekrytoimaan itsensä planktonteatterin pyörteisiin, taisivat sotkeentua rihmastoon - elleivät päätyneet runsaana esiintyneiden kuoreiden evääksi.

Varsinkin suurikokoisten vesikirppujen elämä hankaloituu kun sopivan kokoisten leväsolujen syömisen sijaan enin osa ajasta ja energiasta tärvääntyy isojen sinilevärihmojen siivoamiseen suodatuslaitteistosta. Yritä siinä sitten samalla vielä paeta planktonsyöjäkaloja. Enonselän suurten vesikirppulajien määrä oli vuonna 2016 vain murto-osa verrattuna aiempiin vuosiin.

Planktondynamiikka operoi mukautuvaisesti syklissä, osana lukuisten muiden, järviekosysteemin sisäkkäisten syklien verkostoa. Pienet, välttämättä suuretkaan häiriöt eivät pahemmin hetkauta tätä konservatiivista teatteria, mutta kun häiriöt seuraavat toinen toistaan ja kumuloituvat tai tulee jokin todella iso häiriö, draaman kaari voi saada uusia käänteitä. Pienetkin, mitättömän kokoisen planktoneliön tasolla tapahtuvat muutokset heijastuvat isomman kokoluokan tasolla ja voivat tulla ihmissilminkin nähtäviksi, esimerkiksi leväkukintoina.

Kun pitkän ajan kuluessa kehittynyt dynaaminen tasapaino horjuu, sitä ei ole helppoa korjata. Enonselän ulapan eliöyhteisön rakenne on viime vuosina vaihdellut rajusti, mikä tekee tulevaisuuden ennustamisesta hyvin hankalaa ellei mahdotonta. Ekologisten teorioiden mukaan suuri vaihtelu toimii ennusteena systeemin tilan merkittävälle muutokselle - mikä se sitten onkaan jos on tullakseen. Aika näyttää.

Kiinnostuitko: lue kirjoittajan raportti Vesijärven eläinplanktonseuranta 1991-2016


Kirsi Kuoppamäki, Dos., FT
Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos, Lahden ympäristökampus

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Petokalaistutukset Vesijärven hoitotyössä

Vesijärviprojektissa 90-luvulla istutettiin runsaasti järvilohia, ja silloin saaliitkin olivat hyviä. (kuva Eero Mäki)

Vesijärven hoidon keskeisiin tavoitteisiin kuuluu monipuolinen kalasto, jossa kalastettavaksi sopivia petokaloja on runsaasti. Runsas petokalasto voi osaltaan auttaa myös vähentämään levähaittoja rajoittamalla särkikalakantojen ja kuoreen runsastumista, joiden tuotanto on rehevöityneessä järvessä suurempaa kuin luontaisesti.

Kalastuksensäätely on keskeisessä roolissa petokalakantojen hoidossa. On tärkeää että esimerkiksi uhanalaiset taimenet pääsevät lisääntymään ja että kuhia ei kalasteta liian pieninä. Kalastuksensäätelyn lisäksi petokalakantoja voidaan lisätä myös istuttamalla. Vesijärvi on monimuotoisten olosuhteidensa puolesta erittäin otollinen elinympäristö lähes kaikille yleisimmille petokaloillemme ja eri petokalojen istutuksista voidaan odottaa runsasta tuottoa.

Kuha lisääntyy Vesijärvessä luontaisesti ja viime vuosina kuhasaaliit ovat koko järven alueelta olleet n. 2 kg/ha tasolla. Vesijärvellä tehdyissä tutkimuksissa suurikokoisilla kuhanpoikasilla (yli 8 cm) tehdyt istutukset ovat tuottaneet 100-200 kg/ tuhat istukasta. Käyttämällä istutuksiin n. 30 000 e vuodessa saaliit voisivat parhaassa tapauksessa kaksinkertaistua. Kuhan pyyntikoko vaikuttaa saaliiseen, ja kuhasaalis ja kuhaistutusten tuotto voisi kasvaa merkittävästi jos kuhat pyydettäisiin hieman suurempina. Kaupungin ja Tiirismaan vesialueilla on jo käytössä 60 mm solmuvälirajoitus ja 50 cm alamittasuositus, mikä soveltuisi laajemminkin käytettäväksi kuhankalastuksessa.

Taimen ja järvilohi ovat virkistyskalastajien tavoitelluimpia saalislajeja, ja virkistyskalastus tuottaa merkittävästi lupatuloja. Vesijärvellä ei ole järvilohelle soveltuvia kutualueita ja luontaisesti lisääntyvälle taimenellekin kutualueita on niin rajallisesti, että kalastuksen täytyy perustua istutuksiin. Istutetut taimenet tunnistaa leikatusta rasvaevästä. Vesijärvellä taimenistutukset ovat tuottaneet parhaimmillaan n. 400 kg/1000 istukasta. Nykyisillä verkkokalastusrajoituksilla ja alamitoilla istutusten tuottoa ei ole tutkittu, ja tuotto voi olla parempi suuremman pyyntikoon ansiosta. Toisaalta mahdollinen istukkaiden laadun heikkeneminen voi vaikuttaa myös negatiivisesti tuottoon. Vesijärven käyttö- ja hoitosuunnitelmassa suositellaan n. 10 000 taimenen tai järvilohen istuttamista vuosittain. Vesijärvi voisi hyvinkin olla Etelä-Suomen saalisvarmin lohikalakohde, jos istutustavoitteeseen päästäisiin säännöllisesti. Vuotuinen lohikalasaalis voisi olla tuhansia kiloja. Istutusten toteuttaminen maksaisi n. 15 000 – 35 000 euroa vuodessa.

Ankerias ei oikeastaan ole istutuslaji, koska sitä ei voida viljellä laitoksissa. Vesijärveen on siirtoistutettu vuosittain n. 10 000 ankeriaanpoikasta, jotka on pyydetty Englannista. Vesijärvessä on hyvät olosuhteet ankeriaille ja Vääksynjoen ankeriasarkun ansiosta ankeriaiden kutuvaellus Kymijoen voimalaitosten ohi onnistuu turvallisesti autokyydillä. Ankerias on istutuslajina todennäköisesti kilomääräisesti kaikkein tuottoisin petokala, koska sen luonnollinen kuolevuus on hyvin vähäinen.

Vesijärven kalastuslupatuloissa ja muussa vesienhoidon rahoituksessa liikkuu riittävästi rahaa järven hoidon kannalta vaikuttavien istutusten toteuttamiseksi. Normaalisti esimerkiksi kuha syö neljä kiloa pientä kalaa kasvaakseen yhden kilon, joten petokalaistutuksilla voisi olla mahdollista lisätä saalistusta jopa siinä määrin, että petokalaistutuksilla korvattaisiin merkittävä osan hoitokalastuksesta. Petokalasaaliinkin mukana poistuu ravinteita, joten petokalasaaliin kasvattaminen kestävällä tavalla lisäisi ravinteiden poistumaa järvestä.

Ongelmana istutuksissa on vesialueiden omistuksen ja rahoituksen pirstaleisuus, minkä vuoksi petokalojen istutuskokonaisuus ei aina ole kovin suunnitelmallinen. Ongelma voisi ratketa suunnitteilla olevan petokalarahaston avulla, millä saataisiin tehtyä istutukset tehokkaasti ja hyödynnettyä istukkaiden valinnassa käytössä oleva tutkimustieto. Petokalarahaston kautta kalastusalue, vesialueen omistajat, Vesijärvisäätiö sekä vapaaehtoiset lahjoittajat voisivat vapaaehtoisesti kantaa kortensa kekoon ja pienistä puroista syntyisi suuri virta Vesijärven petokalakantojen vahvistamiseksi.


Matti Kotakorpi
vesiensuojelusuunnittelija
Lahden ympäristöpalvelut
etunimi.sukunimi(a)lahti.fi

perjantai 13. tammikuuta 2017

Verkostoitumisessa on voimaa

Vesistöjen kunnostamisella on Suomessa pitkä historia. Jo 1960-luvulla huolestuttiin talvisista kalakuolemista ja tehtiin ensimmäisiä ilmastuskokeita, nostettiin esiin jätevesien aiheuttamia ongelmia ja havaittiin maankuivatuksen heikentävän pienvesien tilaa. Ansiokkaiden pioneerien käynnistämien vesiensuojelutoimien ansiosta suunta saatiin käännettyä ja vesien tilan huononeminen pysäytettyä. Vahvalla ympäristöhallinnolla oli päävastuu vesistöjen kunnostamisesta aina 2010-luvun alkuun saakka. Vuosien 1970-2002 aikana kunnostustoimia tehtiin yli 750:llä järvellä.

Sittemmin moni asia on muuttunut. Ympäristöhallintoon ja kunnostuksen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset ovat aiheuttaneet pelkoa tulevasta. Miten vesistöistä ja vesienhoidon tavoitteiden saavuttamisesta voidaan pitää huolta ilman valtiohallinnon vahvaa tukea? Meneekö vuosikymmenten aikana tehty työ hukkaan ja katoaako osaaminen hallinnon murroksen myötä? Muutos on ollut suuri ja huoli aito, mutta lopputulos lohduttava. Ihmiset tietävät miltä sinileväpuurossa soutaminen tuntuu ja ruovikoitunut mökkiranta näyttää. Lähivesistöistä välitetään ja valtiohallinnon heittämästä vastuupallosta on haluttu ottaa koppi.

Vesistöjen tulevaisuus ei itse asiassa näytä lainkaan synkältä. Muutos on pystytty monilla alueilla kääntämään uhkasta mahdollisuudeksi ja vesien tilasta huolehtii aiempaa suurempi joukko kansalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä. Vesijärven kaltaiset menestystarinat kannustavat perustamaan vesiensuojeluun ja -kunnostukseen keskittyviä säätiöitä ja neuvottelukuntia ympäri maata. Kansalaiset ovat halukkaita osallistumaan lähivesiensä hoitoon ja tarvittaessa myös maksamaan tilan paranemisesta, ilmenee SYKEssä tehdyissä tutkimuksissa (mm. Lehtoranta ym. 2016).

Valtion rooli on muotoutunut toteuttajasta neuvonantajaksi ja omaehtoisten hankkeiden osarahoittajaksi.  Kuuden vuoden välein tarkistettaviin vesienhoidon toimenpideohjelmiin on koottu valtion näkökulmasta keskeisimmät kunnostuskohteet. Vuosittain jaetaan avustuksia paikallistoimijoiden toteuttamiin kunnostushankkeisiin. Ravinteiden kierrätys ja vesien tilan parantaminen on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista, joka kertoo vesistöjen kunnostamiseen olevan myös poliittista tahtoa. 

Yhteistyön voima on auttanut sopeutumaan muutokseen ja tasoittaa tietä myös jatkossa, kun maakuntauudistus siirtää päätäntävaltaa alueelliselle tasolle. Viime vuosien aikana on perustettu valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto ja useita alueellisia vesistökunnostajien verkostoja, joiden kautta tieto ja kokemukset siirtyvät kunnostajalta toiselle. Samasta aihepiiristä kiinnostuneiden ihmisten kokoontuessa verkostojen tapaamisiin syntyy uusia kumppanuuksia, ideoita ja innostusta.

Vesien tilan vaaliminen on parhaimmillaan palkitsevaa, hauskaa ja yhteisöllistä. Kuka tahansa voi olla oman elämänsä vesistösankari. Ensimmäisen askeleen voi ottaa liittymällä vesistökunnostusverkostoon.

Hyvää uutta vuotta toivottaen,

Liisa Hämäläinen
SYKE


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Sosiaalinen media vesistöviestinnässä


Sosiaalinen media, some, on toisille luonteva kanava yhteydenpidolle ja itseilmaisulle, toisille pakollinen paha jota ilman kaikki olisi paremmin. Some on perinteiseen viestintään verrattuna kustannustehokas ja nopea keino tavoittaa kohderyhmiä. Suoran kontaktin luominen ja keskustelu on puolin ja toisin helpompaa kuin aiemmin. Siksi vähintään Facebook-sivu on liki kaikilla yhteisöillä. Isoilla toimijoilla on laaja joukko sosiaalisen median kanavia käytössä: Instagram-, Twitter-, Youtube-, Pinterest- ja Snapchat- tilejä sekä blogeja pyöritetään kokonaisten sometiimien voimin.

Vesijärvisäätiön Facebook-ryhmässä I Love Vesijärvi kerrotaan mm. vesistöjen kuulumisia, vinkataan tapahtumista, linkitetään muiden uutisia sekä jaetaan kuvia ja videoita. Ryhmää on markkinoitu maksullisesti noin puolitoista vuotta, ja seuraajamäärä on kasvanut huimasti: kesän 2015 alussa tykkääjiä oli reilu 700, nyt määrä lähenee 4000! Markkinointi on tuonut lisää näkyvyyttä I love Vesijärvi -ryhmälle, ja sitä kautta tietysti myös Vesijärvelle.

Sivulla vierailijoita kiinnostavat erityisesti kuva- ja videojulkaisut. Moni varmasti toivoo löytävänsä Facebook-feedistänsä visuaalista, mukavaa sisältöä kiireisen arjen keskellä. Onneksi myös informaatiopitoiset julkaisut ovat tykättyjä ja monesti myös jaettuja – tällainen oli esimerkiksi uutinen särkiruokakokeilusta Lahden kouluissa. Ryhmän seuraajat ovat ilahduttavan sitoutunutta sakkia, sillä ”En tykkääkään” -toimintoa klikataan ani harvoin.

Facebookin lisäksi Vesijärvisäätiöllä on oma tili Instagramissa ja Youtubessa. Instaan @ilovevesijarvi lisätään kuvia etupäässä tapahtumista, joissa on oltu mukana.

Vesijärvisäätiön verkostoitunut työskentelytapa näkyy myös somessa: yhteisessä Vesijärvi Puhtaaksi Facebook-ryhmässä viestejä jakavat myös Vesijärven Ystävät ry, Lahden Ympäristöpalvelut ja Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus. Täällä Yhteisillä vesillä -blogissa puolestaan julkaistaan blogitekstejä eri tahoilta ympäri Suomen. Erityisesti alan tutkijoiden blogitekstit tuovat hienon lisän some-viestintään!

Vesi koskettaa meitä jokaista – se on todella oleellinen osa arkeamme. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että vesistöasioista viestiminen on tärkeää. Erilaiset julkaisualustat tuovat siihen oman rikkautensa ja some on erityisen toimiva väylä tuoda viestiä lähemmäs ihan kaikkia ihmisiä. 
Somessakin haluamme kertoa vesienhoitotyön tärkeydestä ja kannustaa niin yrityksiä kuin kansalaisia sitoutumaan työhön vesien hyväksi!

Kanavamme ovat avoinna myös Sinun viesteillesi. Tervetuloa mukaan viestimään! 


teksti:
Irma Peltola, Vesijärvisäätiön viestintävastaava
Anne-Mari Räihä, Vesijärvisäätiön assistentti

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vesikasvit kirkastavat vesistöjä


Järvien kunnostushankkeissa vesikasvien poisto on yksi käytetyimmistä kunnostusmenetelmistä. Vesikasvien poiston tavoitteena on pääasiallisesti järven virkistyskäytöllisen (mm. veneily, uinti, kalastus) arvon parantaminen tai kala-ja lintuvesien hoito. Vedenlaadulliset tavoitteet perustuvat virtaaman lisäämiseen sekä ravinteiden poistoon kasvimassojen poiston yhteydessä. Vedenlaadulliset vaikutukset ovat varsin ristiriitaiset ja monimutkaiset, koska vesikasveilla luonnollisena vesistöjemme osana on monia tärkeitä tehtäviä järven ekosysteemissä.

Vesikasvit suodattavat valuma-alueelta tulevia ravinteita eli toimivat suojavyöhykkeenä ulkoiselle ravinnekuormitukselle. Kasvillisuus vähentää myös järven pohja-aineksen pöllyämistä eli resuspensiota. Tuulen ja aallokon aiheuttama resuspensio samentaa järven ja näkösyvyys alenee. Vastaavasti järvissä, joissa on runsas vesikasvillisuus, näkösyvyys on suurempi. Vesikasvillisuus estää myös pohjaan varastoituneiden ravinteiden, kuten fosforin, kiertoa sedimentistä vesipatsaaseen vaikuttaen näin järven sisäiseen ravinnekuormitukseen.

Vesikasvit kilpailevat levien kanssa ravinteista ja niillä on myös merkittävä rooli leviä kuluttavan eläinplanktonin suojapaikkana petojen, kuten kalojen, saalistusta vastaan. Vesikasvillisuuden on todettu vaikuttavan myös järven kalayhteisöihin. Vesikasvit toimivat suojapaikkana kalanpoikasille petokalojen saalistusta vastaan. Tutkimuksissa on todettu että vesikasvillisuuden vähenemisen seurauksena järven kalakanta särkivaltaistuu. Ja vastaavasti vesikasvillisuuden levittyä järveen mm. ahvenkannat ovat runsastuneet.

Reheville järville on esitetty ns. kahden tasapainotilan teoria, jonka mukaan rehevä ja matala järvi voi olla joko kirkas tai samea, kasvillisuuden määrästä riippuen. Jos järvessä on tiheä kasvillisuus, vesi on kirkkaampaa ja vesikasvit puskuroivat ravinteiden lisäystä estäen järven samentumisen. Näin ollen, järvi jossa on runsas kasvillisuus, kestää samentumatta suurempia ravinnekuormia kuin järvi ilman vesikasveja. Reheviä järviä kunnostettaessa vesikasvillisuuden leviäminen voikin veden laadun kannalta olla positiivinen asia: eikä matala, rehevä ja kirkasvetinen järvi ilman vesikasveja välttämättä ole luonnollinen, tasapainoinen tai mahdollinen tila järvissämme. Vesikasvien poistoa suunniteltaessa tulisikin huomioida kasvillisuuden positiiviset vedenlaatuvaikutukset ja niiton tarpeellisuutta ja tavoitteita tulisi tarkoin punnita.


Leena Nurminen
FT, yliopistonlehtori
Ympäristötieteiden laitos, Akvaattiset tieteet
Helsingin yliopisto


(valokuva Mirva Ketola)