perjantai 17. helmikuuta 2017

Planktondramatiikkaa järviekosysteemiteatterissa

Järven planktonyhteisössä dynaaminen tasapaino tarkoittaa jatkuvaa muutostilaa, jossa tapahtuu luovaa tuhoa ja uudelleenjärjestäytymistä yhä uudelleen ja uudelleen, valtaosin saman käsikirjoituksen mukaan. Järvialtaan ekosysteemiteatterissa eri lajien esiintulo, lisääntyminen, runsastuminen ja häviäminen toistuvat vaihtelevin vivahtein vuodesta toiseen saman kaavan mukaan.

Keväällä kasviplankton runsastuu ja alkukesällä sitä laiduntavat vesikirput ja muu eläinplankton seuraavat perässä. Vesijärven Enonselällä vesikirppujen runsaushuippu ajoittuu kesäkuun loppupuolelle. Silloin levien määrä romahtaa ja vesi kirkastuu. Kesällä 2016 näin ei kuitenkaan käynyt: vesikirppuja oli hyvin vähän silloin kun niitä piti olla paljon eikä levämäärien romahdusta tullutkaan. Pinnan alla velloi rihmamaisten sinilevien kattama spagettiannos, jota varsinkin suurikokoisten vesikirppujen oli paha niellä ja nekin, jotka olivat onnistuneet rekrytoimaan itsensä planktonteatterin pyörteisiin, taisivat sotkeentua rihmastoon - elleivät päätyneet runsaana esiintyneiden kuoreiden evääksi.

Varsinkin suurikokoisten vesikirppujen elämä hankaloituu kun sopivan kokoisten leväsolujen syömisen sijaan enin osa ajasta ja energiasta tärvääntyy isojen sinilevärihmojen siivoamiseen suodatuslaitteistosta. Yritä siinä sitten samalla vielä paeta planktonsyöjäkaloja. Enonselän suurten vesikirppulajien määrä oli vuonna 2016 vain murto-osa verrattuna aiempiin vuosiin.

Planktondynamiikka operoi mukautuvaisesti syklissä, osana lukuisten muiden, järviekosysteemin sisäkkäisten syklien verkostoa. Pienet, välttämättä suuretkaan häiriöt eivät pahemmin hetkauta tätä konservatiivista teatteria, mutta kun häiriöt seuraavat toinen toistaan ja kumuloituvat tai tulee jokin todella iso häiriö, draaman kaari voi saada uusia käänteitä. Pienetkin, mitättömän kokoisen planktoneliön tasolla tapahtuvat muutokset heijastuvat isomman kokoluokan tasolla ja voivat tulla ihmissilminkin nähtäviksi, esimerkiksi leväkukintoina.

Kun pitkän ajan kuluessa kehittynyt dynaaminen tasapaino horjuu, sitä ei ole helppoa korjata. Enonselän ulapan eliöyhteisön rakenne on viime vuosina vaihdellut rajusti, mikä tekee tulevaisuuden ennustamisesta hyvin hankalaa ellei mahdotonta. Ekologisten teorioiden mukaan suuri vaihtelu toimii ennusteena systeemin tilan merkittävälle muutokselle - mikä se sitten onkaan jos on tullakseen. Aika näyttää.

Kiinnostuitko: lue kirjoittajan raportti Vesijärven eläinplanktonseuranta 1991-2016


Kirsi Kuoppamäki, Dos., FT
Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos, Lahden ympäristökampus

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Petokalaistutukset Vesijärven hoitotyössä

Vesijärviprojektissa 90-luvulla istutettiin runsaasti järvilohia, ja silloin saaliitkin olivat hyviä. (kuva Eero Mäki)

Vesijärven hoidon keskeisiin tavoitteisiin kuuluu monipuolinen kalasto, jossa kalastettavaksi sopivia petokaloja on runsaasti. Runsas petokalasto voi osaltaan auttaa myös vähentämään levähaittoja rajoittamalla särkikalakantojen ja kuoreen runsastumista, joiden tuotanto on rehevöityneessä järvessä suurempaa kuin luontaisesti.

Kalastuksensäätely on keskeisessä roolissa petokalakantojen hoidossa. On tärkeää että esimerkiksi uhanalaiset taimenet pääsevät lisääntymään ja että kuhia ei kalasteta liian pieninä. Kalastuksensäätelyn lisäksi petokalakantoja voidaan lisätä myös istuttamalla. Vesijärvi on monimuotoisten olosuhteidensa puolesta erittäin otollinen elinympäristö lähes kaikille yleisimmille petokaloillemme ja eri petokalojen istutuksista voidaan odottaa runsasta tuottoa.

Kuha lisääntyy Vesijärvessä luontaisesti ja viime vuosina kuhasaaliit ovat koko järven alueelta olleet n. 2 kg/ha tasolla. Vesijärvellä tehdyissä tutkimuksissa suurikokoisilla kuhanpoikasilla (yli 8 cm) tehdyt istutukset ovat tuottaneet 100-200 kg/ tuhat istukasta. Käyttämällä istutuksiin n. 30 000 e vuodessa saaliit voisivat parhaassa tapauksessa kaksinkertaistua. Kuhan pyyntikoko vaikuttaa saaliiseen, ja kuhasaalis ja kuhaistutusten tuotto voisi kasvaa merkittävästi jos kuhat pyydettäisiin hieman suurempina. Kaupungin ja Tiirismaan vesialueilla on jo käytössä 60 mm solmuvälirajoitus ja 50 cm alamittasuositus, mikä soveltuisi laajemminkin käytettäväksi kuhankalastuksessa.

Taimen ja järvilohi ovat virkistyskalastajien tavoitelluimpia saalislajeja, ja virkistyskalastus tuottaa merkittävästi lupatuloja. Vesijärvellä ei ole järvilohelle soveltuvia kutualueita ja luontaisesti lisääntyvälle taimenellekin kutualueita on niin rajallisesti, että kalastuksen täytyy perustua istutuksiin. Istutetut taimenet tunnistaa leikatusta rasvaevästä. Vesijärvellä taimenistutukset ovat tuottaneet parhaimmillaan n. 400 kg/1000 istukasta. Nykyisillä verkkokalastusrajoituksilla ja alamitoilla istutusten tuottoa ei ole tutkittu, ja tuotto voi olla parempi suuremman pyyntikoon ansiosta. Toisaalta mahdollinen istukkaiden laadun heikkeneminen voi vaikuttaa myös negatiivisesti tuottoon. Vesijärven käyttö- ja hoitosuunnitelmassa suositellaan n. 10 000 taimenen tai järvilohen istuttamista vuosittain. Vesijärvi voisi hyvinkin olla Etelä-Suomen saalisvarmin lohikalakohde, jos istutustavoitteeseen päästäisiin säännöllisesti. Vuotuinen lohikalasaalis voisi olla tuhansia kiloja. Istutusten toteuttaminen maksaisi n. 15 000 – 35 000 euroa vuodessa.

Ankerias ei oikeastaan ole istutuslaji, koska sitä ei voida viljellä laitoksissa. Vesijärveen on siirtoistutettu vuosittain n. 10 000 ankeriaanpoikasta, jotka on pyydetty Englannista. Vesijärvessä on hyvät olosuhteet ankeriaille ja Vääksynjoen ankeriasarkun ansiosta ankeriaiden kutuvaellus Kymijoen voimalaitosten ohi onnistuu turvallisesti autokyydillä. Ankerias on istutuslajina todennäköisesti kilomääräisesti kaikkein tuottoisin petokala, koska sen luonnollinen kuolevuus on hyvin vähäinen.

Vesijärven kalastuslupatuloissa ja muussa vesienhoidon rahoituksessa liikkuu riittävästi rahaa järven hoidon kannalta vaikuttavien istutusten toteuttamiseksi. Normaalisti esimerkiksi kuha syö neljä kiloa pientä kalaa kasvaakseen yhden kilon, joten petokalaistutuksilla voisi olla mahdollista lisätä saalistusta jopa siinä määrin, että petokalaistutuksilla korvattaisiin merkittävä osan hoitokalastuksesta. Petokalasaaliinkin mukana poistuu ravinteita, joten petokalasaaliin kasvattaminen kestävällä tavalla lisäisi ravinteiden poistumaa järvestä.

Ongelmana istutuksissa on vesialueiden omistuksen ja rahoituksen pirstaleisuus, minkä vuoksi petokalojen istutuskokonaisuus ei aina ole kovin suunnitelmallinen. Ongelma voisi ratketa suunnitteilla olevan petokalarahaston avulla, millä saataisiin tehtyä istutukset tehokkaasti ja hyödynnettyä istukkaiden valinnassa käytössä oleva tutkimustieto. Petokalarahaston kautta kalastusalue, vesialueen omistajat, Vesijärvisäätiö sekä vapaaehtoiset lahjoittajat voisivat vapaaehtoisesti kantaa kortensa kekoon ja pienistä puroista syntyisi suuri virta Vesijärven petokalakantojen vahvistamiseksi.


Matti Kotakorpi
vesiensuojelusuunnittelija
Lahden ympäristöpalvelut
etunimi.sukunimi(a)lahti.fi