Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesienhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesienhoito. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Pienin askelin kohti suurempia vesitekoja

Työnäytökset kiinnostavat rantojen kunnostamista pohtivia. Rannat kuntoon lähes 50 tapahtumaa kokosi yli 1 000 osallistujaa (Kuva: Terhi Ajosenpää).

Asukkailla ja maanomistajilla on mielenkiintoa ja tahtoa kunnostaa rantoja, mutta usein puuttuu tietoa, kuinka lähteä liikkeellä ja puuttuu myös hyviä esimerkkejä. Maa- ja kotitalousnaisten Rannat kuntoon -hankkeessa huomattiin, että vesien hoitoon kannattaa lähteä pienin askelin. Pienet hankkeet on helppo toteuttaa ja epäonnistumisen riski on usein myös vähäisempi. Ne johtavat usein myös suurempiin hankkeisiin, kun innostus kunnostamiseen kasvaa, joilla on jo suurempi merkitys vesistöjen tilaan.

Rannat kuntoon -hankkeessa toteutettiin kuudella alueella erilaisia rantojen kunnostamisen pilotteja. Kohteista kaksi oli merenrantaa, yksi joenrantaa ja kolme järvenrantaa. Reilun vuoden aikana piloteista syntyi seitsemän alueellista muuta rantojen hoidon hankehakemusta.

Kunnostuspilottien kokemukset koottiin toimintamalliksi, jonka avulla rantojen kunnostusta voi suunnitella ja toteuttaa yhdessä eri toimijoiden kanssa. Kullakin pilottialueella oli omat erityiskysymyksensä, joista saatiin käytännönläheistä tietoa toimintamallin sisällön kehittämiseksi. Vaikka pilottialueet ja alueilla testatut menetelmät olivat erilaisia, kaikista nousi esille yhteisiä, rantojen kunnostusta estäviä ja hidastavia tekijöitä.

·       Tiedon löytäminen
Edelleenkään rantojen kunnostamisesta ei ole helppo löytää tietoa. Tieto on hajallaan ja sen sisältö ei välttämättä avaudu niille kiinnostuneille, joille vesistöjen hoito ja kunnostaminen ovat entuudestaan vieraita.
Viestintä vesistöjen tilasta on usein myös hyvin vedenlaatu-painotteista.
·       Rantojen maanomistusolot
Rantojen maanomistusolot ovat usein pirstaleisia ja monimuotoisia, mikä tekee rannan kunnostushankkeista usein haastavia ja yhteisten tavoitteiden saavuttaminen on joskus vaikeaa.
·       Rahoituksen saanti
Rahoituslähteitä on olemassa useita, mutta rahoitusmuodot ovat joskus vaikeasti löydettävissä ja eri rahoitusmuotojen käytettävyyden arviointi kohdekohtaisesti voi olla vaikeaa. Samassakin rahoituslähteestä, kuten maaseutuohjelmasta, myönnetään rahoitusta erilaisilla kriteereillä mm. kohteen sijainnista ja esimerkiksi toimintaryhmien erilaisista toimintaohjelmista riippuen.

Toimintamallin osaohjeita ovat Rannan kunnostamisen ABC, Vesistön kunnostushankkeiden rahoitus, Rannan perinnebiotoopit, Rannan rakenteet, Rantametsän hoito, Ruoppaus, Ruoppaus- ja kasvimassan hyötykäyttö, Suojavyöhykkeet ja kosteikot, Uimarannan ja uimapaikan kunnostaminen, Vesikasvillisuuden poisto, Vesistöntilan arviointi ja Vieraslajien torjunta. Ympäristöministeriö tuki työtä Raki-ohjelmasta.

Toimintamallia kannattaa hyödyntää ja sitä voi myös edelleen kommentoida. Kehitetään siitä yhdessä hyvä ja päivittyvä työkalu. Lue lisää täältä.

Leena Lahdenvesi-Korhonen

Kirjoittaja on Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n maaseutumaiseman ja luonnonhoidon kehitysjohtaja. Hän on toiminut aiemmin pitkään maisema-asiantuntijana Etelä-Savossa.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Petokalaistutukset Vesijärven hoitotyössä

Vesijärviprojektissa 90-luvulla istutettiin runsaasti järvilohia, ja silloin saaliitkin olivat hyviä. (kuva Eero Mäki)

Vesijärven hoidon keskeisiin tavoitteisiin kuuluu monipuolinen kalasto, jossa kalastettavaksi sopivia petokaloja on runsaasti. Runsas petokalasto voi osaltaan auttaa myös vähentämään levähaittoja rajoittamalla särkikalakantojen ja kuoreen runsastumista, joiden tuotanto on rehevöityneessä järvessä suurempaa kuin luontaisesti.

Kalastuksensäätely on keskeisessä roolissa petokalakantojen hoidossa. On tärkeää että esimerkiksi uhanalaiset taimenet pääsevät lisääntymään ja että kuhia ei kalasteta liian pieninä. Kalastuksensäätelyn lisäksi petokalakantoja voidaan lisätä myös istuttamalla. Vesijärvi on monimuotoisten olosuhteidensa puolesta erittäin otollinen elinympäristö lähes kaikille yleisimmille petokaloillemme ja eri petokalojen istutuksista voidaan odottaa runsasta tuottoa.

Kuha lisääntyy Vesijärvessä luontaisesti ja viime vuosina kuhasaaliit ovat koko järven alueelta olleet n. 2 kg/ha tasolla. Vesijärvellä tehdyissä tutkimuksissa suurikokoisilla kuhanpoikasilla (yli 8 cm) tehdyt istutukset ovat tuottaneet 100-200 kg/ tuhat istukasta. Käyttämällä istutuksiin n. 30 000 e vuodessa saaliit voisivat parhaassa tapauksessa kaksinkertaistua. Kuhan pyyntikoko vaikuttaa saaliiseen, ja kuhasaalis ja kuhaistutusten tuotto voisi kasvaa merkittävästi jos kuhat pyydettäisiin hieman suurempina. Kaupungin ja Tiirismaan vesialueilla on jo käytössä 60 mm solmuvälirajoitus ja 50 cm alamittasuositus, mikä soveltuisi laajemminkin käytettäväksi kuhankalastuksessa.

Taimen ja järvilohi ovat virkistyskalastajien tavoitelluimpia saalislajeja, ja virkistyskalastus tuottaa merkittävästi lupatuloja. Vesijärvellä ei ole järvilohelle soveltuvia kutualueita ja luontaisesti lisääntyvälle taimenellekin kutualueita on niin rajallisesti, että kalastuksen täytyy perustua istutuksiin. Istutetut taimenet tunnistaa leikatusta rasvaevästä. Vesijärvellä taimenistutukset ovat tuottaneet parhaimmillaan n. 400 kg/1000 istukasta. Nykyisillä verkkokalastusrajoituksilla ja alamitoilla istutusten tuottoa ei ole tutkittu, ja tuotto voi olla parempi suuremman pyyntikoon ansiosta. Toisaalta mahdollinen istukkaiden laadun heikkeneminen voi vaikuttaa myös negatiivisesti tuottoon. Vesijärven käyttö- ja hoitosuunnitelmassa suositellaan n. 10 000 taimenen tai järvilohen istuttamista vuosittain. Vesijärvi voisi hyvinkin olla Etelä-Suomen saalisvarmin lohikalakohde, jos istutustavoitteeseen päästäisiin säännöllisesti. Vuotuinen lohikalasaalis voisi olla tuhansia kiloja. Istutusten toteuttaminen maksaisi n. 15 000 – 35 000 euroa vuodessa.

Ankerias ei oikeastaan ole istutuslaji, koska sitä ei voida viljellä laitoksissa. Vesijärveen on siirtoistutettu vuosittain n. 10 000 ankeriaanpoikasta, jotka on pyydetty Englannista. Vesijärvessä on hyvät olosuhteet ankeriaille ja Vääksynjoen ankeriasarkun ansiosta ankeriaiden kutuvaellus Kymijoen voimalaitosten ohi onnistuu turvallisesti autokyydillä. Ankerias on istutuslajina todennäköisesti kilomääräisesti kaikkein tuottoisin petokala, koska sen luonnollinen kuolevuus on hyvin vähäinen.

Vesijärven kalastuslupatuloissa ja muussa vesienhoidon rahoituksessa liikkuu riittävästi rahaa järven hoidon kannalta vaikuttavien istutusten toteuttamiseksi. Normaalisti esimerkiksi kuha syö neljä kiloa pientä kalaa kasvaakseen yhden kilon, joten petokalaistutuksilla voisi olla mahdollista lisätä saalistusta jopa siinä määrin, että petokalaistutuksilla korvattaisiin merkittävä osan hoitokalastuksesta. Petokalasaaliinkin mukana poistuu ravinteita, joten petokalasaaliin kasvattaminen kestävällä tavalla lisäisi ravinteiden poistumaa järvestä.

Ongelmana istutuksissa on vesialueiden omistuksen ja rahoituksen pirstaleisuus, minkä vuoksi petokalojen istutuskokonaisuus ei aina ole kovin suunnitelmallinen. Ongelma voisi ratketa suunnitteilla olevan petokalarahaston avulla, millä saataisiin tehtyä istutukset tehokkaasti ja hyödynnettyä istukkaiden valinnassa käytössä oleva tutkimustieto. Petokalarahaston kautta kalastusalue, vesialueen omistajat, Vesijärvisäätiö sekä vapaaehtoiset lahjoittajat voisivat vapaaehtoisesti kantaa kortensa kekoon ja pienistä puroista syntyisi suuri virta Vesijärven petokalakantojen vahvistamiseksi.


Matti Kotakorpi
vesiensuojelusuunnittelija
Lahden ympäristöpalvelut
etunimi.sukunimi(a)lahti.fi

perjantai 13. tammikuuta 2017

Verkostoitumisessa on voimaa

Vesistöjen kunnostamisella on Suomessa pitkä historia. Jo 1960-luvulla huolestuttiin talvisista kalakuolemista ja tehtiin ensimmäisiä ilmastuskokeita, nostettiin esiin jätevesien aiheuttamia ongelmia ja havaittiin maankuivatuksen heikentävän pienvesien tilaa. Ansiokkaiden pioneerien käynnistämien vesiensuojelutoimien ansiosta suunta saatiin käännettyä ja vesien tilan huononeminen pysäytettyä. Vahvalla ympäristöhallinnolla oli päävastuu vesistöjen kunnostamisesta aina 2010-luvun alkuun saakka. Vuosien 1970-2002 aikana kunnostustoimia tehtiin yli 750:llä järvellä.

Sittemmin moni asia on muuttunut. Ympäristöhallintoon ja kunnostuksen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset ovat aiheuttaneet pelkoa tulevasta. Miten vesistöistä ja vesienhoidon tavoitteiden saavuttamisesta voidaan pitää huolta ilman valtiohallinnon vahvaa tukea? Meneekö vuosikymmenten aikana tehty työ hukkaan ja katoaako osaaminen hallinnon murroksen myötä? Muutos on ollut suuri ja huoli aito, mutta lopputulos lohduttava. Ihmiset tietävät miltä sinileväpuurossa soutaminen tuntuu ja ruovikoitunut mökkiranta näyttää. Lähivesistöistä välitetään ja valtiohallinnon heittämästä vastuupallosta on haluttu ottaa koppi.

Vesistöjen tulevaisuus ei itse asiassa näytä lainkaan synkältä. Muutos on pystytty monilla alueilla kääntämään uhkasta mahdollisuudeksi ja vesien tilasta huolehtii aiempaa suurempi joukko kansalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä. Vesijärven kaltaiset menestystarinat kannustavat perustamaan vesiensuojeluun ja -kunnostukseen keskittyviä säätiöitä ja neuvottelukuntia ympäri maata. Kansalaiset ovat halukkaita osallistumaan lähivesiensä hoitoon ja tarvittaessa myös maksamaan tilan paranemisesta, ilmenee SYKEssä tehdyissä tutkimuksissa (mm. Lehtoranta ym. 2016).

Valtion rooli on muotoutunut toteuttajasta neuvonantajaksi ja omaehtoisten hankkeiden osarahoittajaksi.  Kuuden vuoden välein tarkistettaviin vesienhoidon toimenpideohjelmiin on koottu valtion näkökulmasta keskeisimmät kunnostuskohteet. Vuosittain jaetaan avustuksia paikallistoimijoiden toteuttamiin kunnostushankkeisiin. Ravinteiden kierrätys ja vesien tilan parantaminen on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista, joka kertoo vesistöjen kunnostamiseen olevan myös poliittista tahtoa. 

Yhteistyön voima on auttanut sopeutumaan muutokseen ja tasoittaa tietä myös jatkossa, kun maakuntauudistus siirtää päätäntävaltaa alueelliselle tasolle. Viime vuosien aikana on perustettu valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto ja useita alueellisia vesistökunnostajien verkostoja, joiden kautta tieto ja kokemukset siirtyvät kunnostajalta toiselle. Samasta aihepiiristä kiinnostuneiden ihmisten kokoontuessa verkostojen tapaamisiin syntyy uusia kumppanuuksia, ideoita ja innostusta.

Vesien tilan vaaliminen on parhaimmillaan palkitsevaa, hauskaa ja yhteisöllistä. Kuka tahansa voi olla oman elämänsä vesistösankari. Ensimmäisen askeleen voi ottaa liittymällä vesistökunnostusverkostoon.

Hyvää uutta vuotta toivottaen,

Liisa Hämäläinen
SYKE


maanantai 26. syyskuuta 2016

Melkein aina järvellä

kuva: JS Suomi/Juha Tuomi

Esa Huhtasella ei taida olla kahta samanlaista työpäivää, sillä monenlaisia tehtäviä vesien hoito ja seuranta Lahden seudulla tarjoaa. Tukikohtana hänellä on Niemen sataman halli, jossa on venettä, rysää, nuottaa, nuottauslauttaa, työkaluja, välineitä vesinäytteiden ottamiseen ja kaikenlaista muuta.

Tammikuussa on pyydystalkoot, joissa korjataan talkoolaisten kanssa hoitokalastuspyydyksiä ja tehdään uusia. Jäätilanteen salliessa  hoitokalastetaan myös talvella. Rospuuttoaikaan huolletaan ja kunnostetaan koneita ja laitteita kesäkautta varten. Kun jäät ovat lähteneet, viedään mittauslautat paikoilleen. Niillä vieraillaan kaksi kertaa viikossa koko kesä, koska anturit vaativat puhdistamista toimiakseen oikein. Automaattisilla mittausasemilla käydään myös 10 päivän välein. Lahden pienemmiltä järviltä ja valituilta ojilta haetaan vesinäytteet keväin ja syksyin. Avovesikaudella hoitokalastetaan noin juhannukseen saakka. Vesikasvien niittoa tehdään elo-syyskuussa ja hoitokalastusta jatketaan taas syys-lokakuun ajan.

Säiden mukaan mennään

Paitsi vuodenaikojen, työ rytmittyy myös sään mukaan. 
- Jos tuulen voimakkuus on 5 metriä sekunnissa, niin järvelle ei mennä, vaikka olisi suunnitellut, sanoo Huhtanen.

Esa Huhtanen pitää siitä, että työ on kokonaisvaltaista ja vaihtelevaa. Järven tilaa voi seurata pitkäjänteisesti ja eri näkökulmista. Kun on sovittu kaupungin asiantuntijoiden kanssa, mitä tehdään, voi työt järjestää itsenäisesti.

Huhtanen on usein mukana myös järvien kalastoa kartoittavissa koekalastuksissa. Välillä viedään joku tutkija tai valokuvaaja järvelle, tai venäläisiä opiskelijoita tulee tutustumaan Vesijärven hoitoon.

Järvellä ei liikuta yksin jo turvallisuussyistä. Pääosa töistä vaatii myös useamman henkilön työpanosta.
- Veneen pitää pysyä paikallaan, kun otetaan vesinäytettä, vaikka muuten siinä pärjäisi yksikin.

Työkaveri Peetu Paen lisäksi Niemen hallilla on osaavaa talkooporukkaa, sellainen 4-6 vanhemman herran ryhmä, jossa on mm. Esa Huhtasen edeltäjä.

Talkoolaisena Esakin näihin hommiin aluksi tuli. Silloinen levyseppä-koneistaja lähti keväällä 2009 ajankulukseen nuottahommiin Vesijärvelle, kun leipätyössä oli lomautusjakso.
- Ei silloin arvannut, että siitä seuraa siirtyminen kokonaan vesienhoitoalalle, naurahtaa Huhtanen.